Palkitut lyhytdokumentit marjanpoimijoista ja kauppiasveljeksistä televisiossa

20.05.2012 HypermarketNationstill1

Yle Teeman Uusi Kino esittää sunnuntaina 20. toukokuuta kaksi palkittua ja kehuttua lyhytdokumenttia, Miten marjoja poimitaan ja Hypermarket Nation. 

Pekko Pesonen: "Useimpia käsikirjoituksia kannattaisi vielä kerran kouraista syvemmältä"

18.05.2012

Courier New -bloginsa toukokuun kirjoituksessa käsikirjoittaja Pekko Pesonen pohtii dramaturgin työtä ja työn merkitystä. "Todellisuudessa useimpia käsikirjoituksia kannattaisi vielä kerran kouraista syvemmältä", kirjoittaa Pekko.

Allu Tuppurainen palaa Rölliksi

18.05.2012 MaunoMato

Allu Tuppurainen palaa valkokankaalle Röllin hahmossa koko perheen seikkailussa Rölli ja kultainen avain. Tutun Allu Tuppuraisen luoman Röllin lisäksi elokuvassa nähdään myös täysin uusia hahmoja kuten Juurakko-tyttö, Mauno Mato, Elefantti Antti ja Siili Suhonen. 

Esimakua syksyn kotimaisista ensi-illoista

16.05.2012 IMG0944

Näillä näkymin kevään viimeinen kotimainen teatteriensi-ilta koettiin viime perjantaina, kun Ari Matikaisen ohjaama Russian Libertine - Venäjän vapain mies sai ensi-iltansa. Seuraava kotimainen teattereissa on elokuva Ja saapuu oikea yö. Se saa ensi-iltansa perjantaina 13. heinäkuuta.

Rouva Presidentti kerää katsojia

14.05.2012 RP002

Presidentti Tarja Halosen viimeisestä virkavuodesta kertova Rouva Presidentti on kahdessa kuukaudessa kerännyt jo 20 000 katsojaa. Se on dokumenttielokuvalle erinomainen saavutus. Elokuva sai ensi-iltansa maaliskuun lopussa.

Johanna Vuoksenmaan komediassa tutkitaan avioliiton tarpeellisuutta

11.05.2012 21tpa2

Johanna Vuoksenmaan ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan, 21 tapaa pilata avioliitto, kuvaukset alkavat Helsingissä 18. toukokuuta. Ensi-iltansa elokuva saa helmikuussa 2013. Komedian pääosissa nähdään Armi Toivanen, Essi Hellén, Riku Nieminen ja Aku Hirviniemi.

Matka Venäjälle

09.05.2012 russianlibertine2

Russian Libertine - Venäjän vapain mies -dokumenttielokuvan keskushenkilö on venäläinen kirjailija ja toisinajattelija Viktor Jerofejev. Hän on jo vuosikymmeniä kritisoinut kotimaansa valtaapitäviä ja ollut ongelmissa valtion kanssa neuvostoajoista lähtien. Jerofejev haluaa työllään herättää venäläiset katsomaan ympärilleen kriittisesti ja toimimaan aktiivisesti oman tilanteensa parantamiseksi. Russian Libertine - Venäjän vapain mies on elokuva Jerofejevistä, mutta se kertoo myös Venäjästä.

Tulevaisuuden toivot –näytös esittelee kotimaisia opiskelijavoimin tehtyjä lyhytelokuvia

07.05.2012 KorsoteoriaSoItGoesArmiToivanen

Elokuvaklubi Future Shortsin toukokuun Tulevaisuuden toivot –näytös esittelee opiskelijavoimin tehtyjä lyhytelokuvia Suomen huipulta. Totutun eri puolilta maailmaa kerätyn setin sijasta Future Shorts Finland esittelee toukokuussa viisi elokuvaoppilaitoksissa tuotettua lyhytelokuvaa.

Viisi fragmenttia empatian luonteesta palkittiin Hot Docs -festivaalilla Kanadassa

07.05.2012 Five fragments of the extinct empathyFilm stillProductionOktober Ltd

Anna Nykyrin ohjaama Viisi fragmenttia empatian luonteesta on voittanut Torontossa Hot Docs -festivaalilla parhaan lyhytdokumentin palkinnon.

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama KOVASIKAJUTTU ensi-illassa 4.5.2012.

Tulevat ensi-illat:
13.7. Ja saapuu oikea yö
3.8. Miss Farkku-Suomi
17.8. Imaginaerum
24.8. Tie pohjoiseen
7.9. Puhdistus

Pe 18.5.

13.05 Yle TV1 - Kun tuomi kukkii (1963)

17.45 Yle Teema - Lastuja - taitelijasuvun vuosisata (2011)

 

La 19.5.

12.30 Yle TV1 - Yksinäinen mies (2007)

 

Su 20.5.

21.05 Yle TV1 - Uutishuone (2008)

21.55 Yle Teema - Miten marjoja poimitaan (2010)

22.14 Yle Teema - Hypermarket Nation (2011)

 

Ma 21.5.

13.00 Yle TV1 - Jumalan myrsky (1940)

22.30 Yle TV1 - Uutishuone (2008)

00.25 Nelonen - Kallio (2010)

 

Ti 22.5.

12.55 Yle TV1 - Kersantilleko Emma nauroi (1940)

 

Ke 23.5.

13.00 Yle TV1 - Kaikki rakastavat (1935)

 

To 24.5.

13.05 Yle TV1 - Kuin uni ja varjo (1937)

21.45 Yle Teema - Laulu (1986)

 

Copyright by: SEK
Yhteistyössä: